Kreivi Friedrich Georg Magnus von Berg syntyi 16. helmikuuta 1845. Vierailessaan pikkupoikana enonsa kartanoissa hän tykkäsi katsella tuulessa lainehtivia viljapeltoja. Berg opiskeli Tarton Lukiossa (Tartu Gümnaasium) ja suoritti korkeakoulututkinnon Sorbonne’in yliopistossa Ranskassa. Sen jälkeen hän meni Englantiin, jossa työskenteli vuoden verran Lontoossa toimistovirkailijana ja sen jälkeen keräsi maataloudellisia käytännön tietoja Edinburghin lähellä maatilalla. Vuonna 1868 palasi Fr.Berg takaisin Viroon ja tuli pysyvästi asumaan Sangasten kartanoon. Meni naimisiin salaneuvoksen tyttären kanssa ja heillä syntyi kaksi poikaa – Erik ja Ermes. Pian sen jälkeen tuli avioero.

Jo kartanon hoidon alkuvuosina voitti nuori kreivi paikallisten virolais talonpoikien kunnioituksen ja rakkauden.uudistusmielisenä ihmisenä sekä Ranskassa ja Englannissa saadun koulutuksen pohjalta toimi Fr.G.M von Berg uskomattoman monella alalla. Hän oli taitava viljakasvattaja, niittyjen parantaja, yksi ensimmäisistä juuresten kasvattaja. Innokkaana matkailijana hän kokeili eri maista tuotujen kasvien ja hedelmien kasvatusta. Hänellä ei ollut metsä aiheista koulutusta, mutta nykyäänkin kasvavat Sangasten metsäpuistossa hänen istuttamat puut.

Kreivi Berg perusti myös hedelmätarhan. Häntä tunnetaan ruiksen-, perunan-, hevosten- ja kalakasvattajana, maanparannuksen, metsähoidon ja metsästyksen asiantuntijana sekä koripajujen kasvattajana. Hänellä oli iso metsästystrofeiden kokoelma. Vuonna 1937 tapahtuneessa Berliinin trofee näyttelyssä oli kahdeksasta hirvensarvien parista viisi Bergin omistamia. Yksi pari sai myös maailmannäyttelyn mitalin.

Berg ei ollut tavallinen maanparannuksen harrastaja, hän oli hydroteknisten rakennusten alullepanija. Vuonna 1900 tultiin Tartosta veneillä Tõllisten sillan asti ja sieltä eteenpäin hevosvaunuilla Sangasten kartanoon. Bergin ide oli yhdistää Pieni Emäjoki lyysien avulla Koivaan ja rakentaa vesijärjestelmä joka yhdistäisi Pärnun, Võrtsjärven ja Peipsi järven.

Konelypsy navetassa ja itse rakennettu viljanlajittelulaite toivat Sangasteen monia asiasta kiinnostuneita. Bergin kuivauslaite patentoitiin ja tuli maailmalla myyntiin. Hän esitteli mielellään talouttansa ja kokeilujansa. Ja olikin mitä esitellä – Berg uudisti melkoisesti Viron 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun maataloutta.

Berg oli myös ahkera kirjoittaja, hän piti matkoillansa päiväkirjaa ja julkaisi matkakertomuksia. Hän halusi kokeiden ja tutkimustöiden tuloksien olevan saatavissa mahdollisimman monelle.

Viron viimeisen maanviljeilijäkreivin elämäntyökseen sai Sangasten ruislajikkeen kehittely, joka vei 60 vuotta hänen elämästään. Kreivi kuoli 22.maaliskuuta 1938 ja haudattiin toivomuksensa mukaisesti Sangasten kylähautausmaalle. Hänen haudalla kasvaa kourallinen Sangasten ruista. Ihmiset kertovat hänestä myös monia tarinoita.

Ensimmäistä kertaa mainitaan Sangasten alkuperäistä nimeä Toyvel, Theal, kansan keskuudessa Tõhala, vuonna 1272 Tiedemannus de Toyvele nimisen henkilön yhteydessä. Paikan nimi Sangaste on peräisin vuonna 1278 perustetusta kartanosta (Sagnitz, Sangnic, Sangenitz jne.). Ensimmäinen kartano rakennettiin läheelle virolaisten kutsumaa Harimäkeä, saksalaisille mäki oli Pyhän Leonhardin mäki. Sangaste oli ollut 1500-luvun alussa Vanhalla-Liivimaalla Tarton piispan kesäkartano.

Puolan vallan alla 1500-1600-luvun vaihteessa muutettiin Sangaste kuninkaalliseksi kartanoksi. Puolan ja Ruotsin välisen sodan aikana Sangaste vahingoittui ja tilanteen parantamiseksi liitettiin Ruotsin vallan aikana 1600-luvun toisella puolella Sangaste kartanoon vielä 8 kartanoa (Puka, Keeni, Vaalu, Kaagjärve, Krüüdneri, ja myöhemmin Nötkenshof- Laukülan lähellä, Halechof- Aaldun tila sekä Buchholtzhof- Karijärven luona Karulan kihlakunnassa). Niin jäi Sangasten kartanon maille myös nykyinen Valga kaupunki. Vuonna 1626 antoi Gustav Adolf kartanon ritari Christoph Raskelle.

Myös Pohjan sota oli Sangasten alueelle vaikeaa aikaa ja monet tilat jäi tyhjäksi. Vuonna 1723 antoi Pietari I Sangasten kartanon Karulan ja Kaagjärven kera kenraali I. Golovinille. Vuonna 1765 meni Sangasten ja Kaagjärven kartano perinnön ja avioliiton kautta ruhtinas A. Golitsõnile, joka antoi nämä kartanot vuonna 1797 pantiksi Carl Georg Arpshofenile. Edellä mainitun leski möi kartanot vuonna 1808 hovineuvos Friedrich Georg von Bergille (1763-1811), joka vuonna 1792 oli avioitunut nykyisestä Latviasta, Ergemestä kotoisin olevan paronittaren Gertrude Agnes Wilhelmine von Ermesen kanssa.

Friedrich Wilhelm Rembert ja Gustav (Astav) Gotthard syntyivät ja viettivät nuoruutensa Sangastessa. Friedrich Wilhelm Rembert Berg (1794-1874) meni vapaaehtoisena Liibavin jalkaväkirykementin riveissä vuoden 1812 isänmaalliseen sotaan. Koulutettuna ja kieliä osaavana miehenä hän sai armeijassa vuonna 1865 marsalkan tittelin. Kreivin tittelin hän oli saanut aikaisemmin – vuonna 1856. 1839 hän meni naimisiin Venetsian Gicogna aristokraatti perheestä kotoisin olevan kreivitär Leopoldinen kanssa, joka oli Itävallan sotamarsalkka Daunin tyttäreen tytär. Koska heillä ei ollut lapsia, adoptoi marsalkka Berg vuonna 1873 veljensä Gustavin pojat antaen heille parhaan mahdollisen sivistyksen, kreivin tittelin ja lempi veljenpojalle Friedrich Georg Magnukselle myös omaisuuden (16 kartanoa Virossa, Latviassa, Suomessa ja Puolassa). Sangastessa toimittiin aktiivisesti maatalouden parissa – kehitettiin vilja- ja perunan kasvatusta. Sangasten kartanossa oli uusin tekniikka, ensimmäinen puimakone ja auto Virossa. Sangasten kartanon tuotteet olivat aikoinaan Pietarin markkinoilla parhaimpia.

Ensimmäisen Maailmansodan alussa pakeni perhe Virosta. Kreivi palasi kuitenkin muutaman vuoden kuluttua. Tuli ensimmäisen Viron Tasavallan aika. Maan uudistusten tuloksena vähennettiin kartanon maita ja jaettiin suurin osa näistä uusiksi tiloiksi, kartanon sydän ja sitä ympäröivät maat jäivät Bergia perheen käyttöön. Mutta kartano ei toimi ilman maata ja näin tuli taloudellisia vaikeuksia. Velat kasvoivat kasvamista ja kreivin kuoltua oli kartano konkurssissa. Kartanon sydän otettiin velkojen katteeksi ja koko kartanossa oleva omaisuus huutokaupattiin. Se, joka ei mennyt kaupaksi jäi kartanoon. Tuli Toinen Maailmansota.

Sodan aikana jäi kartano ilman isäntää. Linna rappeutui, jäljelle jääneet huonekalut ja esineet löysivät uudet omistajat, myös ovet, ikkunat ja puiset koristeet vietiin rakennus tarvikkeiksi tai polttopuuksi. Neuvostoarmeijan saapuessa tuotiin kartanon juhlasaliin hevosetkin ja poltettiin kokkoa keskellä lattiaa. Metsästyssalin ikkunoiden sinkkikehykset sulatettiin luodeiksi.

Sodan jälkeen kuului kartano valtiolle ja rappeutui entisestään. Vuonna 1968 annettiin rakennus siihen aikaiselle Tarton Kampatehtaalle, joka remontoi päärakennusta ja käytti sitä lomatalona ja pioneerileirinä. Vuonna 1993 palautettiin kartano valtiolle, joka vuokrasi sen yritykselle Real-Reisid. Sangasten kunta sai kartanon haltuunsa vuoden 2000 keväällä. Restauroitu on päärakennuksen katto ja suurin osa ikkunoista, laadittu on museoviraston ehdoille vastaava entisöinti- ja maisemointisuunnitelmat.

Viron viimeisen maanviljelijä-kreivin elämäntyökseen sai Sangasten ruislajikkeen kehitys.

Ruis oli silloin Virossa tärkeä lajike: se muodosti jopa ⅓ koko kylvetystä alasta. Enimmäkseen kasvatettu paikallinen maatiaisruis oli pienijyväinen ja vähätuottoinen. Korsissa oli paljon tyhjiä ilmakuoppia. Huonommissa kasvuolosuhteissa oli jyvissä paljon ruiskattaraa.

Kartanoissa kasvatettiin myös erilaisia ulkomaalaisia lajikkeita, mutta ne eivät osoittautuneet meidän olosuhteissa riittävän satovarmiksi. Huonolaatuista ruista taas oli ulkomailla vaikeaa saada kaupaksi, koska suosiossa olivat suurjyväiset lajikkeet.

Sangasten ja muiden kartanoiden omistajaksi tuli Friedrich Georg Magnus von Berg marsalkka F. W. R. v. Bergi kuolemansa jälkeen 1874. Hän aloitti heti ruisviljelyn. Paikallisiin olosuhteisiin sopivan ruislajikkeen löytämiseksi Berg tilasi ensin syysruis lajikkeiden siemeniä Englannista ja Saksasta. Kohta selvisi, että täkäläisen ankaran talven takia ne eivät sovi Virolle. Sen jälkeen hän otti kokeilujen lähtöaineeksi meistä pohjoisempana olevien maiden (Ruotsi, Suomi) ruislajikkeet. Myös näistä ei löytynyt yhtään sopivaa ja Berg päätti kehittää itse uuden ruislajikkeen.

Noin 10 vuoden kokeilujen jälkeen oli selvä, että Viron olosuhteisiin sopivaa syysruista ei ole mahdollista saada nopeasti. Berg päätti parantaa ruista pysyvän valinnan kautta. Lopuksi osoittautui vertailuissa parhaimmaksi Vana-Kuusten kartanosta tuotu syysruisnäyte. Todennäköisesti osti sen näytteen alkuperäisen siemenen Õisu kartanon omistaja Sievers 1850-luvulla Saksasta. Sekä Õisussa että Vana-Kuustessa kasvatettiin sitä maatiaisruiksen kanssa ja lajikkeet risteytyivät keskenään.

Berg otti tehtäväkseen kehittää ruislajike, joka olisi pitkäkorsinen, päällä ja jyvällä, tiheäpäinen, ilman ilmareikiä, painavilla jyvillä, talvi- ja säilytystä kestävä sekä runsassatoinen.

Bergin kuoleman jälkeen tuli Sangasten ruiskehitykseen väliaikainen tauko. Vuonna 1939 osti Viron Lajikeparannus Seura suvulta ruislajikkeen kehityksen jatkamisen oikeudet ja työ jatkuu edelleen Jõgevan Lajikekehittelyn Sangaste kehityslaitoksessa. Kreivin pojanpoika Victor on kehittänyt Kanadassa Sangasten ruista ja väitetään että Canadian Gold viski on valmistettu siitä eteenpäin kehittämästä ruislajikkeesta.

Harri Kübar

Sangasten kreivi oli merkityksellinen mies joka erosi melkoisesti muusta aatelistosta. Sellaisenaan on hänestä kansan keskuudessa säilynyt monia tarinoita.

Ensimmäinen juna tuli Valgan kaupunkiin vuoden 1887 marraskuussa. Rakennettiin myös hieno asemaravintola, jossa lähiympäristön kartanoherrat kävivät illanvietoissa. Kerran oli siellä syntynyt Pukan, Keenin, Restun, Tõllisten, Soorun ja Sangasten paroonien välillä syntynyt kiista siitä, kenellä on junaa nopeammat hevoset. Berg oli lyönyt muiden kartanoherrojen kanssa vetoa, että hän lähtee Valgasta ratsastamalla samanaikaisesti junan kanssa niin hän ehtii hevosella reilun 30 km päässä sijaitsevaan Pukan asemalle ennen junaa. Kylmänä ja tuulisena syysyönä oli satanut myös räntää, kun Berg lähti ratsastamaan kohti Pukaa. Tiellä oli tuuli vienyt hatun, mutta Berg ei välittänyt siitä ja ratsasti ensimmäisenä Pukan asemalle perille. Vilustumisen seurauksena hän sairastui korvatulehdukseen ja huonon hoidon takia menetti kreivi Berg kuulonsa. Kuuroutuminen ei tosin häirinnyt Bergin kanssakäymisiä. Hän opetteli nopeasti huulilta lukemisen taidon ja keskusteli vapaasti ja luontevasti ihmisten kanssa.

Kerran keväällä, teiden hajoamisen aikoihin, matkalla Sangastesta Hummuliin liukastui kreivin hevosvaunu tiellä ja kaatui ojaan. Ajuri hyppäsi vaunuista ja alkoi kiroilla. Berg oli rauhallisesti kiivennyt mudasta ja hihittänyt itekseen: “Kiroile, kiroile minähän en kuule sitä!”

Toiseen kertaan oli Berg tehnyt tilanhoitajalle huomautuksen ja meinasi jatkaa matkaansa. Tilanhoitaja oli hänen selän takana muristanut jotain partaansa. Berg oli kääntynyt ja sanonut ”Huudatko sinä minulle!? Ei kannata, enhän minä sinua kuule!”.

Kreivistä muistettiin vielä, että hän piti talonpoikaisruuasta. “Vanha Sangasten kreivi oli tässä metsästämässä,” muistettiin Karulassa. “Hän kävi Karulassa Puritsen tilan emännän luona lounaalla. Emäntä kysyi “Mitä herra lounaaksi haluaa?” “Sitä samaa, jota itsekin syöt. Paistettua perunaa ja piimää.” Puulusikalla puu astiasta söi. Sellainen oli hänen lounas. Halusi tavallista ruokaa. Ja tavallisten ihmisten kanssa tykkäs keskustella.” Kreivin pojanpojat muistelevat vieläkin isoisäänsä yksinkertaista ruokapöytää: ryynipuuro, rasvaton piimä ja suolasilli. Kesäisin oli aina ollut virsuissa.

kun kartano- ja kirkkoherrat ovat kansantarinoissa usein tyhmähköjä, jonka talonpoika aina kavaltaa niin Bergin kohdalla on tilanne päinvastoin. Tavallinen tarina kertoo talonpoikais isännästä, joka pian uuden vuoden jälkeen tavatessaan kreivin toivottaa hänelle hyvää uutta vuotta ja saa häneltä hopearuplan lahjaksi. Ovela talonpoika toivottaa pian taas kerran kreiville hyvää uutta vuotta, mutta saa tällä kertaa vain kuparikolikon. Kun talonpoika jo kolmatta kertaa toivottaa kreiville hyvää uutta vuotta, vastasi Berg “Jatkuuko tämä nyt juhannukseen asti sillä tavalla?!”

”Kerran oli kreivi tullut metsästä” muistettiin Otepäällä. “Metsän ryöstäjät olivat nähneet herran tulevan ja kääntyivät ympäri mutta kaatuneet. Kreivi oli pysähtynyt, auttanut kuorman ojasta ja sanonut: “Katso, ettet aja toiseen kertaan ojaan!”. Sangastessa kerrottavassa tarinassa oli kreivi avustamisen jälkeen sanonut “ Mene kotiin ja katso ettei metsänhoitaja näe!”

Harri Kübar